News

  

 Vinland Film Company                          




  Video Clip
 

 
 
 
 
 
 


Yrityksen taustaa  


 
Vinland Film Company Oy on elokuva- ja videotuotantoyhtiö, joka toimii sekä kotimaassa, että kansainvälisesti.

Vinland Film Company Oy:n juuret juontavat vuoteen 2003, jolloin sittemmin Videoworks Finland -nimellä toiminut elokuva- ja mediayritys Armas Mediat perustettiin. Kasvavaa ja kansainvälistyvää elokuva-, televisio- ja videotuotantotoimintaa varten perustettiin osakeyhtiö Vinland Film Company Oy huhtikuussa 2008.

Vinland Film Company Oy:n nimen tausta: Yhtiön nimi kuvastaa yhtiön visiota. Kun viikingit löysivät Pohjois-Amerikan vuoden 1000 tienoilla - vuosisatoja ennen Christopher Columbusta, he nimesivät maan Vinlandiksi. Maata kutsuttiin Vinlandiksi johtuen ”viinirypäleistä, jotka kasvavat villinä, tuottaen parhainta viiniä”.

Samaan tapaan viikinkien jalanjäljillä purjehtii nyt myös Vinland Film Company Oy etsien rohkeasti tulevaisuuden unelmia ja uusia mahdollisuuksia.

Nimi ”Vinland” on historiallisesti ollut toinen kirjoitustapa Suomelle, esimerkiksi joissakin hollantilaisissa kartoissa 1700-luvulla. Vinland Film Company Oy on Suomessa perustettu yritys.

Videoworks Finland on Vinland Film Company Oy:n aputoiminimi, jota Vinland Film Company Oy usein käyttää yhtiön Suomessa tekemissä mainoselokuvatuotannoissa, yritysvideoissa, esittelyvideoissa ja tapahtumien livetaltioinneissa.

Resurssit: Tuotannoissa Vinland Film Company Oy:n käytössä on mm:

- Striimauskalustoa: Blackmagic Atem Mini Pro, joka mahdollistaa videostriimauksen enintään 4 videokameralla sekä striimattavan videon tallentamisen kiintolevylle. Kauttamme on saatavilla kalustoa myös suurempiin striimauskokoonpanoihin.

- Jälkituotantostudiomme Pasilassa on varustettu mm. Avid Artist -sarjan Avid Artist Color -ohjauspaneelilla ja Avid Artist Transport -paneelilla. Ammattitasoinen audiojälkituotantoyksikkömme on varustettu Avid Artist Control -paneelilla. Käytössämme on useita ammattitasoisia videoeditointiohjelmistoja, värimäärittelyohjelmistoja, CGI- ja 3D -ohjelmisto sekä DVD-menuohjelmisto.

- Noin 20 omaa videokameraa (mm. Blackmagic Pocket Cinema Camera ja Panasonicin ENG-tuotantokamera), audiomikseri, mikrofoneja ja 3 x PhotonBeam Tungsten kuvausvalosarja (250-800W Redhead).

- Kymmeniä freelancereja sekä tarvittaessa lisää kalustoa alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden kautta Suomessa ja maailmalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  


 
©2015-2022 Vinland Film Company Ltd